Onnellisuuden äärellä, nyt.

Olen tänä aamuna kuunnellut I Am Klootia ihan urakalla. Proofin video saa joka ikisellä katselukerralla puristettua minusta niin lämpimän tunteenpurkauksen ja hymyn kaupanpääliseksi. Christopher Ecclestonissa on kieltämättä oivasti karismaa normi-ihmisen kuoressa. Intiimein ikinä näkemäni musiikkivideo.

Mihin aika aina hujahtaa? Olen pysytellyt juuri sopivan kiireisenä kaikkien projektieni kanssa. Olen huomannut, että jotkut niistä taitavat olla ihan elämän mittaisia. Toisin sanoen olen elellyt enemmän ja jättänyt elämästä kirjoittamisen vähemmälle; Hyvä suunta.

Ilon aiheita on tosiaankin riittänyt, vaikka niitä ei olekaan koko ajan ole ollut kirjaamassa ylös. Piirtämisen ja maalaamisen kurssi on ollut mukavinta ajanvietettä hyvin pitkään aikaan. Olen oppinut huimasti muutaman kerran aikana ja saanut piirrustusintoani takaisin vähin, mutta varmin erin.

Piirtäminen on opettanut minulle armoa ja olen nykyään ylpeä tuotoksistani. Ennen se oli erittäin harvinaista. Harvoin olin edes tyytyväinen, vaikka osa töistäni on näin jälkikäteen katseltuna oikeastaan ihan hienoja. Olen mitä olen, joten piirrustuksetkin saavat olla, mitä ovat.

Olen kyseisen kurssin tiimellyksessä saanut myös uuden ystävän. On aina yhtä ihmeellistä huomata kutsuvansa itselleen vähän aikaa sitten vierasta ihmistä ystäväksi.

Vanhempien ystävien kanssa kävimme Depeche Moden Helsingin keikalla. Olin niin onnellinen, kun serkkupoika ojensi permantopaikkaliput. Olin ollut siinä uskossa, että tulisin seuraamaan keikkaa rauhallisesti istumapaikoilta. Kyllä siinä hurraamisessa ja tanssimisessa sitten tarvittiinkin kaikkia innostuksen rippeitäkin, kun käsiä alkoi taputtamisesta kuumottaa, varpaat painuivat koskokengissä lyttyyn ja ääni käheni huutaessa laulun sanoja. Keikan jälkeiset kiputilat soljuivat vaivattomasti pienoisessa endorfiinipöhnässä.

Jätänkin tässä jälkimakutiloihin Depeche Moden keikkataltioinnin ilmeisesti vuodelta 2006.

Ole se kuka olet. Muutos. Ykseys. Saul Williams.

Minulla on ollut aiemminkin tekstiä musiikista. Päätin kuitenkin nimetä tämän kirjoituksen ensimmäiseksi, koska en aio sisällyttää tähän youtube-linkkiä tms.

Syy on tämä: Ed Harcourt. Kuuntelin eilen Here Be Monsters -levyä pitkästä aikaa ja tuntui sisäelimissä asti; Harcourt se vain osaa laulaa juuri oikeat sanat sopivan painokkaasti. Arvostan kyseistä laulaja/lauluntekijää kovasti ja en tahdo tänne vahingossakaan videoita, jotka ovat laittomasti netissä. Siksi postaankin virallisen myspace-linkin.

Long live Ed! http://www.myspace.com/edharcourt

Metallia kuunteleva, kalju, pihvi ystäväni oli julkaissut facebookissa tällaisen videon. Kaikista huipuinta on, että tiedän hänen oikeasti nauttineen jammailusta tämän tahdissa! *sydän.
Valkoset pojat funkkaa! :D

Hikaru Utada: Passion.

Voiko olla eteerisempää kappaletta? Tämä on ehdottomasti yksi minun kaikkien aikojen suosikkikappaleistani; Joka kuuntelukerta saa aikaiseksi kylmät väreet. Se on vaan niin kaunis.

Jatketaanhan edellisen päivän tunnelmissa. The Ark esittää nimittäin asiaa. :) Ja Ola... laa!